Kappale 20: Maisema - luonnon taidonnäyte

-Maisemalla tarkoitetaan maantietessä ihmisen näköaistillaan havaitsemaa kaukonäkymää eli kaukoympäristöä. Se voidaan jakaa luonnon- ja kulttuurimaisemaan.
-Luonnonmaantieteellisten ilmiöiden tuntemus on avain maiseman tulkintaan. Yleensä maiseman tarkastelu alkaa pinnanmuodoista.
-Kartat sekä ilma- ja satelliittikuvat helpottavat maiseman tulkintaa laajemmilla alueilla.
-Suomi voidaan jakaa kuuteen maisema-alueeseen pinnanmuotojen,vesistöjen, kasvillisuuden ja ihmisen toiminnan perusteella: Lappi, Pohjanmaa, Saaristo-Suomi, Etelä-Suomi, Järvi-Suomi ja Vaara-Suomi.

Kappale 19: Jäätikön jäljet - muinaiset merkit

-Mannerjäätikkö muovaa maisemaa, kun se hioo kallioperää ja kasaa moreenia. Mannerjäätikön sulamisvedet lajittelevat aineksen hiekaksi, soraksi ja saveksi, jotka sulamisvirtojen avulla kasautuvat eri paikkoihin veden virtausnopeuden mukaan.
-Mannerjäätikön etenemisestä johtuvia pinnanmuotoja ovat drumliinit ja silokalliot.
-Mannerjäätikön sulamisvesien kasaamia muodostumia ovat harjut, deltat ja sandurit.
-Salpausselät ovat monimutkaisia reunamuodostumia, jotka koostuvat pääosin moreenista ja sen päälle kasaantuneesta harjuaineksesta. Moreeniharjanteet yhdistävät usein laajoja deltoja.
-Mannkohoaminen on hidas prosessi, jossa mannerjään alle painautunut maankamara jälleen kohoaa omalle tasolleen.

Kappale 18: Eroosio - liikuttavat voimat

-Eroosiovoimia ovat virtaava vesi, aallot, tuuli ja liikkuva jää.
-Eroosiovoimat kuluttavat, kuljettavat, lajittelevat ja kasaavat rapautumistuotteita.
-Joen yläkuoksulla joki on kapea ja syvä ja sen vesi virtaa nopeasti. Alajuoksulla joki on leveä, matala ja hitaasti virtaava.
-Suisto eli delta syntyy alueelle, jossa joki laskee mereen ja haarautuu useiksi suuhaaroiksi.
-Tuuli kuljettaa pieniä hiekanjyviä pitkiäkin matkoja. Kuivilla alueilla tuulen kuljettama hiekka hioo kallioita tyvestä ja muodostaa sienikallioita.
-Dyynejä syntyy, kun tuuli siirtää hiekkaa mukanaan ja kasaa sitä keoksi.

Kappale 7: Meret - lämmittävät ja viilentävät

Maapallon pinnasta meret peittävät yli 70%. Ne jaetaan suuriin valtameriin ja pienempiin sivumeriin. Valtameriä ovat Tyynimeri, Atlantti, Intian valtameri, Eteläinen jäämeri ja Jäämeri. Ne ympäröivät mantereita sivumerien avulla, kuten Välimeri ja Karibianmeri. Sisämeriä ovat Itämeri ja Mustameri, reunameret, kuten Pohjanmeren, erottaa valtameristä saarijonot.

Merenpohja on pinnanmuodoiltaan eli topografialtaan yhtä vaihtelevaa kuin mantereiden topografia. Valtamerten keskisyvyys on noin 4000 metriä. Syvimmät kohdat ovat Tyynenmeren länsiosassa olevat Mariaanien ja Mindanaon haudat noin 11 000 metrin syvyydessä.

Merien pinnalla vesi on lämpimämpää kuin pohjalla auringon vaikutuksesta. Lämpimän pintaosan paksuus voi olla jopa 500 metriä. Lämpimän kerroksen alla termokliinisissä lämpötila laskee nopeasti. Termokliinin alapuolella on hyvin kylmää vettä, joka yltää valtamerten pohjaan asti. Siellä lämpötilat vaihtelevat 0:n ja 5:n Celsius-asteen välillä.

Merivesi on jatkuvasti liikkeessä. Se kiertää sekä pinnalla että syvyyksissä. Merissä on samankaltaisia virtauksia kuin ilmakehässä, jotka syntyvät pääasiassa tuulen aiheuttamana. Merivirrat jaetaan lämpimiin ja kylmiin sen mukaan, onko niiden kuljettama vesi lämpimämpää vai kylmempää kuin samalla leveyspiirillä yleensä vallitseva meriveden lämpötila. Kylmät merivirrat viilentävät rannikkoalueiden keskilämpötiloja ja aiheuttavat kuivuutta. Kuivuus johtuu siitä, että mereltä mantereelle puhaltava ilma on kuivaa, koska vesihöyry tiivistyy sateeksi jo kylmän merivirran yläpuolella. Lämpimät merivirrat nostavat rannikkoalueiden keskilämpötiloja ja lisäävät sateita, koska haihtuminen on suurempaa.

Kappale 9: Sää - odotettavissa huomisiltaan

Säällä tarkoitetaan ilmakehän hetkellistä tilaa jollakin alueella. Siihen vaikuttavia säätekijöitä ovat lämpötila, pilvisyys, sademäärä, tuulen nopeus ja suunta, ilmankosteus, ilmanpaine ja auringonsäteily. Näitä mitataan maa- ja merihavaintoasemien säätutkilla ja -sateelliiteilla.

Euroopan säätä on vaikea ennustaa pitkällä aikavälillä, koska siihen vaikuttavat liikkuvat matalapaineet eli syklonit. Sykloni syntyy, kun hepoasteilta tuleva lämmin ilmamassa kohtaa napa-alueilta tulevan kylmän ilmamassan. Ilmamassojen rajakohtaan syntyy kieleke, jossa lämmin ilma kohoaa hitaasti kylmän ilman päälle ja kielekkeen kärkeen muodostuu matalapaine. Syklonin kielekkeen etureunaan, jossa lämmin ilmamassa kohoaa kylmemmän ilmamassan päälle, syntyy lämmin rintama. Kylmä rintama syntyy kielekkeen takareunaan, jossa napa-alueilta tuleva kylmä ilma työntää lämmintä ilmaa voimakkaasti ylöspäin.

Sään ääri-ilmiöillä tarkoitetaan normaalista poikkeavia myrskyjä, tulvia, helteitä, kuivuusjaksoja, rankkasateita ja poikkeuksellisen rankkoja lumisateita ja jäätäviä olosuhteita. Tällaisten ilmiöiden ennustetaan lisääntyvän tulevaisuudessa ilmastonmuutoksen takia. Ääri-ilmiöiden esiintymistiheydet ja sijaintien alueelliset ja ajalliset jakaumat muuttuvat. Samalla tuhot koskettavat yhä useampia ihmisiä väestönkasvun takia.

Kappale 11: Ilmasto - aina muutoksessa

Maapallon nykyiset elinolosuhteet perustuvat kasvihuoneilmiöön, joka muotoutui jo maapallon synnyn jälkeisinä vuosimiljoonina noin 4 miljardia vuotta sitten.

Maapallolla on ollut useita pitkiä, satojen miljoonien vuosien pituisia, lämpöjaksoja. Lämpötila on tuolloin ollut 5-10 astetta nykyistä korkeampi eikä jäätä tai lunta ole esiintynyt suuressa määrin missään, ei edes napa-alueilla. Maapallolla on ollut viisi jääkausiaikaa eli glasiaalikautta, jolloin osa maapallosta on peittynyt jäätiköiden alle.

Ihminen on voimistanut kasvihuoneilmiötä vapauttamalla ilmakehään runsaasti kasvihuonekaasuja. Näistä merkittävimmät ovat hiilidioksidi, metaani, otsoni, dityppioksidi eli ilokaasu ja monet teollisesti tuotetut kemikaalit kuten hiilivedyt sekä fluori- ja bromiyhdisteet. Myös vesihöyry on voimakas kasvihuonekaasu, mutta sen määrään ilmakehässä ihminen ei suoraan vaikuta. Merkittävin ilmastonmuutosta voimistava kaasu on hiilidioksidi. Sitä vapautuu fossiilisten polttoaineiden kuten öljyn, kivihiilen ja maakaasun käytöstä, sementin valmistuksesta ja sademetsien hakkuista. Ilmastomalleilla on ennustettu, että maapallon keskilämpötila nousee tällä vuosisadalla 1-6 astetta nykyisestä.

Kappale 12: Maanpinta - biosfäärin pohja

Maaperä on maankuoren päällimmäinen osa, irtomaakerros, josta kasvit ottavat tarvitsemansa veden ja ravinteet. Sen alla on kallioperä, jonka pinta on pitkän ajan kuluessa paikoitellen hajonnut ja rapautunut pieniksi paloiksi tuulen, sateen ja lämmönvaihteluiden vaikutuksesta. Yhdessä kallioperä ja maaperä muodostavat maankamaran.

Maaperä koostuu maalajeista, jotka sisältävät lajitteita. Lajitteet jaotellaan rakeiden läpimitan mukaan. Lajitteita ovat muun muassa lohkareet, sora ja hiekka. Maalajit koostuvat useimmiten kahdesta tai useammasta lajitteesta, harvoin vain yhdestä. Maalajit jaetaan kivennäismaalajeihin ja eloperäisiin maalajeihin niiden syntytavan perusteella. Kivennäismaalajit ovat syntyneet kallioperästä rapautumalla. Eloperäiset maalajit ovat syntyneet kuolleiden kasvien ja eläinten hajotessa.

Maannos on maaperän yläosaan kehittynyt kerroksellinen rakenne, jonka on saanut aikaan ilmaston, rapautumisen, kasvillisuuden, eläinten ja maaperän hajottajien yhteisvaikutus. Eri leveysasteilla on erilaisia maannoksia. Maannoksia ovat tundramaannos ja vuoristomaannos, podsoli, ruskomaa, mustamulta eli tsernosemi, savannimaannokset, terra rossa, latosoli, aavikkomaannos ja tulvamaannos.